Ranta

Ajankohtaisia asioita Jyväskylä-Seurasta

Terveisiä Jyväskylä-Seurasta! Kesää kohti mennään, vaikka tänä keväänä vähän hitaammalla tahdilla. Seuramme tämän kevätkauden ohjelmaan ovat kuuluneet muun muassa onnistuneet ja yleisöä hyvin tavoittaneet Taiteiden Jyväskylä – ja Kuorojen Jyväskylä –yleisötilaisuudet. Kevätkokouksen yhteydessä kuulimme alustuksen vanhoista kotien viherkasveista ja Jyväskylän yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta.   Jyväskylä-Seuran kotiseuturetki Korpilahden Pohjoisille Kylille 16.5.2024 Viime

Lue lisää
Ryhmä Vox Aurea -kuorolaisia esiintyi

Seuran 70-vuotisjuhlavuodesta kohti uutta vuotta 2024

Jyväskylä-Seuran 70-vuotisjuhlavuosi on loppusuoralla ja viimeisetkin tilaisuudet on järjestetty tänään 4.12. Vuosi on ollut täynnä tapahtumia ja toimintaa ja onnistunut mainiosti. Aloitimme Jyväskylä-kuvion ja neuleohjeiden julkistamisella, järjestimme monia yleisötilaisuuksia pitkin vuotta, tallensimme kaupunginjohtajan käätyjen tarinan, jaoimme Jyväskylä-Seuran palkinnon, toteutimme Älylän ja Seminaarinmäen opastetut kierrokset ja Viiden veistoksen videotaltioinnin, kotiseuturetken Korpilahden Pohjoisille kylille,

Lue lisää
Jyväskylä-kuvioisista käsitöistä

Jyväskylä-kuvioisista käsitöistä kooste valmis

Jyväskylä-Seura kutsui aiemmin lapsia ja nuoria ideoimaan seuran 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Jyväskylä-kuvion, joka sopisi neulottuna villasukkiin, muihin neuleisiin, painettuna vaikkapa käsipyyhkeeseen, verhoihin tai tatuointina iholle. Määräaikaan mennessä Jyväskylä-Seura sai 65 ihastuttavaa ehdotusta alle 29-vuotiailta lapsilta ja nuorilta. Jyväskylä-kuvioksi valittiin Heta Vaattovaaran ehdotus ”Kuokkalan silta”. Jyväskylä-Seura painatti voittaneesta kuviosta Jyväskylä-kasseja. Jyväskylä-villasukkien ja -villapaidan neuleohjeet julkaistiin

Lue lisää
Fredriksonin kirjan kansi

Kylä tutuksi -yleisötilaisuus Pöydän iloista 4.12.2023 klo 18-19.30

Kamarineuvos Erkki Fredriksonin otsikkona yleisötilaisuudessa on Pöydän iloja – Jyväskylän seminaari opetti suomalaisille pöytätapoja. Erkki Fredriksonin alustus pohjautuu hänen tänä syksynä ilmestyneeseen kirjaansa Pöydän iloja pikkukaupungissa.   Kirja kertoo jyväskyläläisten vanhoista syömisistä ja juomisista kaupungin perustamisen ajoista ensimmäisen maailmansodan alun vuosiin. Yleisötilaisuudessa tutkaillaan myös sitä, mikä rooli Jyväskylän seminaarilla oli suomalaisten pöytätapoihin.   Tilaisuuden alussa esiintyy

Lue lisää
Kirjamessut

Jyväskylä-Seura mukana ensi viikonlopun Kirjamessuilla Paviljongissa

Jyväskylä-Seura on mukana kirjamessuilla 25.-26.11. molempina päivinä eli lauantaina ja sunnuntaina. Seuralla on oma osasto, jossa kerromme toiminnastamme ja kuuntelemme mielellämme palautetta ja ideoita. Osastolla käy molempina päivinä myös Jyväskylä-kuvion suunnittelija Heta Vaattovaara, joten keskustelemme mielellämme myös villasukista ja neuleista, joita on muutama esillä myös paikan päällä. Osastolta voi myös ostaa Jyväskylä-Seuran kangaskasseja. Lue

Lue lisää
Jyväskylä-seuran logo

Jyväskylä-Seuran syyskokous KE 29.11. klo 17

Seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona 29.11.2023 klo 17 alkaen Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä, Seminaarinmäellä, Seminaarinkatu 15. Kokous on avoin jäsenille ja kaikille toiminnasta kiinnostuneille. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen mukaiset asiat, mm. vuoden 2024 toimintasuunnitelma ja talousarvio, valitaan seuran puheenjohtaja ja päätetään jäsenmaksun suuruus. Tervetuloa kuuntelemaan ja vaikuttamaan. Lue lisää

Lue lisää
Kirjamessut

lauantai 25. – sunnuntai 26.11. Jyväskylän Kirjamessut Paviljongissa

Jyväskylä-Seura on mukana kirjamessuilla molempina päivinä eli lauantaina ja sunnuntaina. Seuralla on oma osasto, jossa kerromme toiminnastamme ja kuuntelemme mielellämme palautetta ja ideoita. Osastolla käy molempina päivinä myös Jyväskylä-kuvion suunnittelija Heta Vaattovaara, joten keskustelemme mielellämme myös villasukista ja neuleista, joita on muutama myös paikan päällä. Osastolta voi myös ostaa Jyväskylä-Seuran kangaskasseja.

Lue lisää
Fredriksonin kirjan kansi

Ma 4.12. klo 18-19.30 Kylä tutuksi -yleisötilaisuus Pöydän iloista

Ma 4.12. klo 18-19.30 Kylä tutuksi -yleisötilaisuus Pöydän iloista Kamarineuvos Erkki Fredriksonin otsikkona yleisötilaisuudessa on Pöydän iloja – Jyväskylän seminaari opetti suomalaisille pöytätapoja. Erkki Fredriksonin alustus pohjautuu tänä syksynä ilmestyneeseen kirjaan Pöydän iloja pikkukaupungissa. Kirja kertoo jyväskyläläisten vanhoista syömisistä ja juomisista kaupungin perustamisen ajoista ensimmäisen maailmansodan alun vuosiin. Yleisötilaisuudessa tutkaillaan myös sitä, mikä rooli Jyväskylän

Lue lisää
Jyväskylä-seuran logo

JÄSENTIEDOTE LOKAKUU 2023

Hyvät Jyväskylä-Seuran jäsenet ja ystävät! Mainiota syksyä ja alkavaa talvikautta kaikille seuramme jäsenille ja ystäville. Jyväskylä-Seuran 70-vuotisjuhlavuosi on kääntymässä kohti loppuaan. Monenlaista on vielä luvassa, joten seuraa kotisivuamme www.jyvaskylaseura.fi ja Facebookissa Jyväskylä-Seura. Tässä tiedotteessa:1. Keskustelua kulttuuriperinnöstä 26.10. klo 18 ja 30.11. klo 182. Jyväskylä-villasukkien ja -neuleiden kuvien jättöaikaa 13.11. asti3. Jyväskylän Kirjamessut

Lue lisää
Valokuva Jyväskylä-Seura, kuvaaja Heta Vaattovaara

Etsimme Jyväskylä-villasukkien ja -neulepaidan kuvia 

Oletko neulonut Jyväskylä-villasukkia tai Jyväskylä-neulepaitoja? Jyväskylä- Seuran juhlavuosi alkoi seuran villasukkamallin ja ohjeiden julkaisemisella ja täydentyi kaarrokeneuleen ohjeilla. Neuleohjeet ovat edelleen maksutta kaikkien saatavilla kotisivullamme. Haluaisimme jakaa neuleista kuvia ja pikkutarinoita kotisivullamme ja Facebookissa. Mahdollisesti esittelemme neuleita tarinoineen myös tilaisuuksissamme.  Olisi hienoa saada kuvia ja tarinoita viimeistään 13.11.2023. Lähetä kuva/kuvia

Lue lisää

Hyväksytkö sivustolla kolmansien osapuolten evästeiden käytön? Tutustu tietosuojaselosteeseen