Helinä Mäenpää ja Jyväskylä-​Seura saivat vuoden Kulttuurisaunotettava-​tunnustuksen

Vuoden 2026 Kulttuurisaunotettava-tunnustuksen on saanut Helinä Mäenpää ja Jyväskylä-Seura.

Mieskuoro Sirkat jakoi tunnustuksen vappukonserttinsa yhteydessä Jyväskylän Aren aukiolla. Tunnustus annettiin jo 24. kerran.

– Mäenpää jakaa ahkerasti tietoa kulttuuritapahtumista ja kaikesta Jyväskylään liittyvästä ja edistää näin asukkaiden osallisuutta ja hyvinvointia, valintaa perustellaan tiedotteessa.

Mieskuoro Sirkkojen mukaan Jyväskylä-Seura on myös tehnyt vuosikymmenten ajan merkittävää kulttuurityötä järjestämällä monipuolisesti edullisia tapahtumia. Seura täyttää 73 vuotta toukokuussa 2026.

Tunnustuksen saanut Mäenpää jäi eläkkeelle Jyväskylän kaupungin viestintäjohtajan virasta vuonna 2021. Samana vuonna hänet kutsuttiin Jyväskylä-Seuran puheenjohtajaksi.

Mäenpää on toiminut opiskeluajoistaan lähtien aktiivisena harrastajana ja toimijana eri kulttuurialan yhdistyksissä. Hänelle myönnettiin vuonna 2022 Jyväskylän kaupungin Kiitos kulttuurityöstä -tunnustus ja vuonna 2023 Suomen Kotiseutuliiton korkein tunnustus eli kotiseututyön ansiomitali.

Artikkeli 1.5.2026 Keskisuomalainen, Sara Yliluoma. Kuva Matti Kuorelahti.

Hyväksytkö sivustolla kolmansien osapuolten evästeiden käytön? Tutustu tietosuojaselosteeseen