Varaa paikkasi 30.5. järjestettäville iltakävelyille Seminaarinrinteen ja Älylän puutarhakaupuginosaan viimeistään 30.5. klo 16:00

Jyväskylä-Seura ja Jyväskylän yliopiston tiedemuseo järjestävät 30.5. klo 18 alkaen kolme pääsymaksutonta iltakävelyä Seminaarinrinteen ja Älylän puutarhakaupunginosaan.

Kävelyn aikana tutustutaan Seminaarinrinteen ja Älylän mielenkiintoiseen historiaan, puutarhoihin ja arkkitehtuuriin. Samalla kuullaan alueen tarinoita ja päästään kurkistamaan muutaman kohteen pihapiiriin. Iltakävelyt kestävät noin tunnin ja ovat maksuttomia, mutta niille tulee ilmoittautua ennalta. Seminaarinrinne ja Älylä ovat mäkistä maastoa, joten iltakävelyreitit eivät ole esteettömiä.

  1. Kramsunkadun iltakävely lähtee Seminaarinmäeltä, Liikunta-rakennuksen edestä (lyhyin kävelymatka). Kävelyn aikana tutustutaan mm. Oksalan ja Heiskan talojen tarinoihin ja puutarhoihin.
  2. Seminaarinkadun iltakävelylle lähdetään Seminaarinmäeltä, Lähde-rakennuksen edestä ja kävelyn aikana tutustutaan Seminaarinkadun varrella olevien talojen tarinoihin ja pistäydytään mm. vanhassa riihessä.
  3. Ruusupuiston iltakävelylle lähdetään yliopiston Ruusupuisto-rakennuksen edestä. Kävelyn aikana tutustutaan Ruusupuiston alueen vaiheisiin, museotoiminnan historiaan käsityöläiskodeista Aalto2-museokeskukseen sekä mm. Jussilan talojen tarinoihin. 

Valitse itsellesi mieluisin iltakävely ja ilmoittaudu mukaan alla olevasta linkistä:

https://registration.contio.fi/jyu/Registration/Login?id=3854-MUU_YOP-3163

Hyväksytkö sivustolla kolmansien osapuolten evästeiden käytön? Tutustu tietosuojaselosteeseen