Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous on hyväksynyt toimintakertomuksen kokouksessaan
25.2.2025
Jyväskylä-Seura ry
Toimintakertomus 2024
1. Yleistä ja toiminnan tarkoitus
Jyväskylä-Seura ry on kaupunkiympäristöä, -kulttuuria ja -historiaa vaaliva ja edistävä koko
Jyväskylän vuonna 1953 perustettu kotiseutuyhdistys.
Yhdistyksen sääntöjen (2 §) mukaan tarkoituksena on
– kotiseudun kaikinpuolinen kehittäminen paikallisten erityispiirteiden pohjalta
– elinympäristön laadun parantaminen ja ihmisten viihtyvyyden lisääminen
– kotiseututietouden lisääminen ja kotiseutuhengen ylläpitäminen sekä
– kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen.
Jyväskylä-Seura tutkii yhteistyössä toimijoiden ja kaupunkilaisten kanssa mennyttä aikaa,
nykyisyyttä ja tulevaisuuden ilmiöitä järjestämällä luentoja, keskusteluja, tilaisuuksia ja
tutustumisretkiä sekä kokoamalla ja tallentamalla kotiseutuun liittyviä asioita.
Keskeiseksi toimintamuodoksi ovat vakiintuneet Kylä tutuksi -yleisötilaisuudet, joissa kansalaiset,
tutkijat, asiantuntijat, viranomaiset ja päättäjät kohtaavat ja keskustelevat muun muassa
Jyväskylän kulttuuriin, historiaan, ympäristöön ja elinkeinoelämään liittyvistä asioista.
Yhdistys tekee yhteistyötä muun muassa Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän yliopiston (Avoimen
tiedon keskus) sekä muiden yhdistysten, asukas-, kylä- ja kotiseutuyhdistysten ja toimijoiden
kanssa. Jyväskylä-Seura kuuluu Suomen Kotiseutuliittoon ja hyödyntää aktiivisesti liiton tietotaitoa
ja koulutuksia.
Vuoden 2024 Jyväskylä-Seuran toiminnan pääteemoja olivat monipuolinen yhteistyö ja
verkostoituminen sekä vastuullisuus ja kestävä kehitys. Edelleen painotettiin aktiivisen toiminnan
jatkumista, toiminnan tunnetuksi tekemistä ja jäsenhankintaa – joissa kaikissa onnistuttiinkin.
Yhteistyöverkostoja laajennettiin ja tilaisuuksiin tuotiin lisää elämyksellisyyttä. Johtokunta päätti
tapauskohtaisesti, oliko seuran tilaisuus pääsymaksuton vai peritäänkö osallistumismaksu. Suurin
osa tilaisuuksista oli edelleen pääsymaksuttomia.
Suosittuja Kylä tutuksi -yleisötilaisuuksia järjestettiin useita, vaikka tilaisuuksien nimissä pääpaino
olikin aiheen mukaisessa otsikossa. Uutena Kylä tutuksi -kokonaisuutena käynnistettiin Jyväsjärven
ympäri -yleisötilaisuudet, jotka jakaantuvat kahdelle/kolmelle vuodelle.
2. Hallinto
Jyväskylä-Seuran hallituksena toimivan johtokunnan muodostavat puheenjohtaja ja kahdeksan (8)
varsinaista ja kolme (3) varajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana 2021 aloittanut Helinä
Mäenpää toimi puheenjohtajana myös vuonna 2024. Johtokunnan varsinaisia jäseniä olivat
Kari Hokkanen, Marita Jokinen, Mikko Jäkälä, Elina Linnove, Pirjo Korkiakangas, Hannele Torvinen,
Heli Vuorela ja Pirjo Vuorinen. Varajäseniä olivat Esko Alm, Eila Tiainen ja Anne Yliniemi.
Varapuheenjohtajana jatkoi Pirjo Vuorinen ja rahastonhoitajaksi kutsuttiin johtokunnan
ulkopuolelta myös sihteerinä toimiva Tuula Poutanen. Johtokunnassa ei ole
henkilökohtaisia varajäseniä ja myös varajäsenet kutsutaan kaikkiin kokouksiin.
Johtokunnan kokouksia oli vuonna 2024 yhteensä kahdeksan (8) kertaa: 11.1., 8.2., 5.3., 16.4.,
28.5., 6.8., 18.9. ja 23.10. Sääntöjen mukaiset yleiskokoukset pidettiin seuraavasti: kevätkokous
27.3. ja syyskokous 27.11. Johtokunnan kokoukset ja yleiskokoukset järjestettiin Jyväskylän
yliopiston kirjasto Lähteen tiloissa.
Toiminnantarkastajina vuonna 2024 toimivat Eija Häyrinen ja varalla Isto Ruoppila.
Laskenta Järvilehto/Riitta Järvilehto on toiminut jo vuosia tilitoimistona, maksanut laskut ja
valmistellut tilinpäätöksen.
Seuran arkisto vuoteen 2002 asti sijaitsee Jyväskylän kaupunginarkistossa. Myöhempien vuosien
arkistoa sisältävä arkistokaappi sijaitsi Heikinkatu 4:n kerhohuoneessa Jyväskylässä. Materiaaleja
on siirretty puheenjohtajan kotiin Viitaniementie 25, koska vähitellen siivotaan materiaaleja
viimeisten vuosikymmenien ajalta ja digitoidaan kaikki olennainen. Seuran kokousaineistot ja muut
toiminnan kannalta tärkeät materiaalit sihteeri on vuodesta 2022 alkaen tallentanut Google
Driveen, jonne on pääsy kaikilla johtokunnan jäsenillä. Materiaalit ovat nopeasti saatavilla ja
samalla on resurssiviisaasti vähennetty paperitulosteiden määrää.
3. Jäsenistö
Seuran jäsenmaksu oli vuonna 2024 edelleen 20 euroa/vuosi/henkilö. Yhteisön jäsenmaksu oli 50
euroa/vuosi. Vuoden lopussa maksaneita jäseniä oli 62, (vuonna 2023/40). Jäsenmäärä saatiin
nousuun. Yhteisöjäseniä ei ollut yhtään.
Jyväskylä-Seuran sähköpostilistalla oli vuoden 2024 lopulla 186 henkilöä (vuonna 2023/153), joten
tämäkin määrä on saatu kasvuun. Sähköpostilistalla oleville lähetetään seuran ajankohtaistiedote
useita kertoja vuodessa. Monet vastaanottajista ovat Jyväskylä-Seuran pitkäaikaisia jäseniä tai
ystäviä, jotka osallistuvat tilaisuuksiin aktiivisesti.
4. Varsinainen toiminta – yleisötilaisuuksia, tapahtumia ja retkiä
Etukäteissuunnittelun ansiosta tapahtumien valmistelu eteni hyvin, ne kiinnostivat yleisöä ja saivat
hyvin medianäkyvyyttä.
Yleisötilaisuuksia järjestettiin seuraavasti:
– 20.2. Kylä tutuksi – yleisötilaisuus Kuvataiteiden Jyväskylä, kaupunginkirjaston Minnansalissa.
Jyväskylän taiteilijaseuran puheenjohtaja Hannu Castren kertoi Jyväskylästä kuvataiteiden
kaupunkina ennen ja nyt sekä Galleria Beckerin toiminnasta ja tulevasta Jyväskylän taiteilijaseuran
vuosinäyttelystä Aalto2:ssa. Kuvataiteilijat Minja Revonkorpi ja Asta Huutonen kertoivat
kuvataiteilijan työstään ja esittelivät teoksiaan. Keskustelu oli vilkasta ja osallistujia oli noin 40.
– 27.3. seuran kevätkokouksen yhteydessä yleisötilaisuus Kotien vanhat viherkasvit ja yliopiston
viherkasvikokoelma, puhujana suunnittelija Hanna Keljo, Jyväskylän yliopiston kasvitieteellinen
puutarha, yliopiston kirjasto Lähde. Kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Hannele Torvinen.
Osallistujia 20.
– 9.4. Älylän ja Seminaarinmäen kyläilta yliopiston kirjasto Lähteessä. Seura osallistui kumppanina
Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen (KUMU-koulutusohjelma), musiikin,
kulttuurin ja taiteentutkimuksen laitoksen (KUOMA-koulutusohjelma) sekä avoimen tiedon
keskuksen tiedemuseon Älylän ja Seminaarinrinteen kulttuuriperinnön tallennusprojektissa.
Projektissa opiskelijat tallensivat kevään 2024 aikana haastattelemalla, valokuvaamalla ja
piirtämällä molempien alueiden kulttuuriperintöä. Aineisto tallentui yliopiston tiedemuseon
kokoelmiin.
– 11.4. Kylä tutuksi – yleisötilaisuus Kuorojen Jyväskylä, Jyväskylän yliopiston vanha juhlasali.
Alustajana ja juontajana kuoronjohtaja Hannu Ikonen, esiintyjinä Vox Aurea, Mieskuoro Sirkat ja
Studiokuoro. Haastateltavina Keski-Suomen Sulasolin pj Maaria Manner ja kuoronjohtaja,
säveltäjä Pekka Kostiainen sekä kuoronjohtaja Sanna Salminen. Vanha juhlasali oli yleisöä täynnä,
noin 100 henkeä. Kuoromusiikki oli loistavaa ja yleisö oli tyytyväinen. Tilaisuus toteutettiin
yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa osana Tiedettä kaikille -toimintaa.
– 16.5. Kotiseuturetki Korpilahden Pohjoisille kylille uusittiin edellissyksyn suuresta suosiosta
johtuen. Linja-autoretkelle osallistui 37 henkilöä. Oppaina toimivat Reena Laukkanen-Abbey ja
Paula Määttä. Käyntikohteet: Vanha Laukkalan tila, Ylä-Muuratjärven kylätalo ja Raija
Luukkosen taide sekä Sarvenperän koulu ja Sarvenperän Grillikka. Ohjelmassa oli yhdistysten
toiminnan esittelyä, näytelmä ym. Ylä-Muuratjärvellä joimme Kotiseutuliiton 75-v juhlakahvit.
– 4.9. Kotiseuturetki Halssilaan – tarinoita 100 vuoden ajalta, oppaana matkailuopas Minna
Korhonen Jyväskylän matkailuoppaista. Linja-autoretkellä välillä pysähdyttiin ja siirryttiin kävellen.
Aluksi historian ja nykypäivän esittelyä Halssilan koululla, Minna Korhonen, rehtori Meri
Lumela ja Seija Ilmoniemi. Retken kesto lähes kolme tuntia. Osallistujia 30 henkilöä.
– 9.10. Paikallinen vaatetusteollisuus – menneisyydestä nykyisyyteen, kaupunginkirjaston
Minnansalissa. Innostunutta yleisöä oli 40 henkeä. Alustukset: Naisten housujen käytöstä,
etnologian dosentti FT Arja Turunen, JYU, Anne Nousiainen kertoi isänsä Mauri Jormakan
yritystarinan, Katsauksen menneisiin ja nykyisiin yrityksiin loivat Elina Linnove ja Helinä Mäenpää
ja Ommellisen tarinan kertoi yrittäjä Liisa Häkli. Paikalle oli koottu esitelmien aiheiden vaatteita ja ne kiinnostivat yleisöä kovasti.
– 5.11. Jyväsjärven ympäri, osa 1-yleisötilaisuus Viherlandiassa, paikalla noin 90 henkeä (tila kävi
jopa ahtaaksi). Aluksi ennakkoilmoittautuneille ja maksaneille oli kahvitarjoilu. Alustukset:
Äijälän tulossa olevasta historiikista kertoi emäntä Eeva-Liisa Reuter, Viherlandian 40-vuotisen
historian ja nykypäivän kuulumisia kertoi toimitusjohtaja Erja Pirnes ja Äijälänrannan
asuntomessujen alueen ja toteutuksen 10-vuotisen tarinan kertoi asemakaavasuunnittelija Mauri
Hähkiöniemi Jyväskylän kaupungilta.
– 23.–24.11. Jyväskylän Kirjamessut Paviljongissa. Seuralla oma osasto. Seura järjesti myös
Kompassi-lavalle lauantaina ja sunnuntaina ohjelmaa, jotka saivat suuren suosion. Lauantaina
Mieskuoro Sirkkojen Poikakuoron Tiernapoikaesitys ja keskustelua lasten
kuorolauluharrastuksesta ja sunnuntaina Apo Apposen laulut, Juhani Känkänen ja Loiskiksen
muusikoita sekä keskustelua lastenmusiikista. Kaikkiaan seura tavoitti suoraan noin 400 henkilöä.
Arpajaislipukkeita kertyi 104, palkintoina seuran kassi kuudelle.
– 27.11. Jyväskylä-Seuran syyskokous Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä ja yleisötilaisuus
aiheena Tiernapoikahistoriaa kautta aikain. Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Sirpa Herve.
Ennen syyskokousta tietokirjailija Mikko Porvali piti luennon Tiernapoikahistoriasta ja miten
toiminta näkyy nykyaikana eri puolilla maailmaa. Mieskuoro Sirkkojen poikakuoron
Tiernapoikaesitys kirjaston aulassa ihastutti kansainvälistäkin yleisöä, paikalla oli noin 100 kuulijaa.
Samassa tilaisuudessa jaettiin seuran hakemat Suomen Kotiseutuliiton kultaiset ansiomerkit
viidelle ansioituneelle jäsenelle. Jakamassa oli myös Kotiseutuliiton valtuuston Keski-Suomen
valtuutettu Marjatta Huhta.
Muuta toimintaa ja tapahtumia
– Seura haki ensimmäisen kerran Suomen Kotiseutuliiton kultaisia ansiomerkkejä ansioituneille
pitkäaikaisille jäsenille ja johtokunnan jäsenille. Kaikilla palkituilla on useiden vuosikymmenten
ajalta kotiseutuansioita sekä harrastus- että työelämässä. Ansiomerkin saivat: Emerita professori
Pirjo Korkiakangas, puutarhaneuvos Esko Alm, diplomi-insinööri, controller Kari Hokkanen, FM,
informaatikko Marita Jokinen ja FM, toimittaja Eila Tiainen.
– Seura muisti yliopiston kulttuuri- ja luonnonperintöpalvelujen palvelupäällikkö Pirjo Vuorista ja
seuramme varapuheenjohtajaa Suomen Kotiseutuliiton kunniakirjalla ja rintamerkillä sekä
Jyväskylä-villasukilla kiitoksena ja kannustuksena kotiseudun hyväksi tehdystä työstä hänen
jäädessä vuoden lopussa eläkkeelle Jyväskylän yliopistosta.
– Puheenjohtaja valittiin jäseneksi Suomen Kotiseutuliiton kaupunkijaostoon.
– Suomen Kotiseutuliitto valitsi Vuoden kaupunginosaksi Kankaan Jyväskylästä. Seuran
puheenjohtaja luovutti Kotiseutuliiton myöntämän tunnustuksen yleisötilaisuudessa Kankaalla
toukokuussa.
– Seura sai kutsun tilaisuuteen, jossa tietokirjailija Jussi Jäppiselle luovutettiin kotiseutuneuvoksen
arvonimi. Seura lahjoitti Jäppiselle Jyväskylä-villasukat.
– Seura onnitteli 75 vuotta täyttänyttä Suomen Kotiseutuliittoa osallistumalla onnittelijana Janne
Vilkunan kokoamaan Kotiseutuliiton historiakirjaan.
– Puheenjohtaja osallistui Valtakunnallisille Kotiseutupäiville Vantaalla ja Kotiseutuliiton
vuosikokoukseen.
– Seura onnitteli 50 vuotta täyttänyttä Suomen Opasliittoa onnittelemalla juhlajulkaisussa.
Puheenjohtaja kutsuttiin opasliiton vuosikokouksen puheenjohtajaksi.
-Seura muisti kukkatervehdyksellä ja puheenvuorolla seuran pitkäaikaista jäsentä ja sihteeriä
Marja Niemistä hänen siunaus- ja muistotilaisuudessaan.
– Seuran edustajia osallistui Keski-Suomen museo- ja kotiseutupäivään Viitasaarella marraskuussa.
– Seuran edustajia on osallistunut Jyväskylän kaupungin kutsumiin yhdistystapaamisiin ja
osallisuutta edistäviin tilaisuuksiin.
– Seuran johtokunta kuuli Erasmus-aluetiedottaja Aino Malinia selvitellessään mahdollisuuksia
kansainväliseen yhteistyöhön.
-Seuran johtokunta kutsui tuoreen Jyväskylän kaupungin museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa
Melarannan kertomaan yhteistyömahdollisuuksista museoiden kanssa. Yhdessä päätettiin
käynnistää osallisuutta ja talkootoimintaa aktivoivaa toimintaa.
– Seura jatkaa palvelupäällikkö Pirita Frigrenin kanssa käytyjen keskustelujen myötä Jyväskylän
yliopiston Tiedettä kaikille -kumppanina.
5. Viestintä ja markkinointi
Jyväskylä-Seuran omat viestinnän perustyökalut toimivat hyvin: kotisivujen päivitykset, facebook-
päivitykset, mediatiedotteet ja tapahtumien ilmoittelu tapahtumakalentereissa sekä
ajankohtaistiedotteet sähköpostituksena seuran jäsenille ja ystäville.
Seuralla on useita roll up’eja, joita on esillä tilaisuuksissa ja esite, jota jaetaan aktiivisesti eri
yhteyksissä. Vuonna 2024 painatettiin 1000 kappaletta esitettä lisää ja samalla tähän painokseen
vaihdettiin pari tuoreempaa kuvaa.
Seuran toiminta sai vuoden aikana hyvin näkyvyyttä paikallisessa mediassa ja sillä oli selvästi
vaikutusta osallistujamääriin. Myös ajankohtaistiedote aktivoi muun muassa ilmoittautumaan
retkille. Ajankohtaistiedotteita lähetettiin vuoden aikana 4 kertaa. Vastaanottajamäärä on
kasvanut ja oli vuoden lopussa 186 (153/2023). Mediatiedotteista ja ajankohtaistiedotteista
vastasi puheenjohtaja.
Kotisivuilla (www.jyvaskylaseura.fi) oli 4.454 kävijää (6.528/2023), jotka kävivät 9.143 sivulla
(11.329/2023). Kotisivuja päivitti sekä sihteeri että ulkopuolelta ostettuna asiantuntijana Miska
Seppälä, joka myös huoltaa sivuja teknisesti.
Seuran facebook-sivujen (https://www.facebook.com/jyvaskylaseura) seuraajien määrä oli
kasvanut ja oli 436 vuonna 2024 (400/2023). Seura jakoi tapahtumapäivityksiä myös muille
ryhmille. Facebook-päivityksistä vastasi puheenjohtaja.
Jäsenhankinnassa henkilökohtaisella kontaktilla ja hyvillä tilaisuuksilla on selvästi vaikutusta.
Aiemmin suunniteltu ajatus ottaa käyttöön seuran Instagram ei ole vielä toteutunut.
Jokaisessa johtokunnan kokouksessa käsitellään viestintään ja markkinointiin liittyviä asioita.
6. Talous
Jyväskylä-Seuran talous oli edelleen vakaalla pohjalla, vaikka menoja oli tuloja enemmän.
Jäsenmaksu pidettiin entisellään, 20 euroa/hlö. Toiminnassa on karsittu kuluja, saatu kumppaneita
osallistumaan tilaisuuksien kuluihin ja kasvatettu jäsenmäärää. Tuloja lisätään vähitellen
järjestämällä tilaisuuksia, joihin on kohtuullinen osallistumismaksu. Kuluja on karsittu myös
jättämällä yleisötilaisuudet striimaamatta.
Seuran tili on edelleen Nordea-pankissa ja kirjanpitoa hoitaa Laskenta Järvilehto/Riitta Järvilehto.
Tilikauden tulos oli – 3 397,24 euroa ja varat 11 525,54 euroa.
Seura sai Jyväskylän kaupungilta kansalaistoiminnan toiminta-avustusta 1.000 euroa.
Jyväskylä-Seura on Suomen kotiseutuliiton jäsen, mutta kotiseutuliitolla ei ollut toimintaan sopivia
avustushakuja. Johtokunta selvitti myös muita avustushakuja, mutta sopivia ei löytynyt.
7. Jäsenyydet ja yhteistyökumppanuudet
– Suomen Kotiseutuliitto ry
– Jyväskylän yliopisto
– Jyväskylän kaupunki
– Jyväskylän kaupunginkirjasto
– Keski-Suomen museo
– Jyväskylän matkailuoppaat ry
– Asuinalue-, kylä- ja kotiseutuyhdistyksiä
8. Arvio kehityksestä
Yhdistyksen toiminta jatkuu aktiivisena ja sitä kehitetään koko ajan.
9. Tieto olennaisista tapahtumista tilikauden päättymisen jälkeen
Ei olennaisia muutoksia.