Jyväskylä-Seuran Kotiseutulauantai 7.10. 2023 klo 11-15
JYVÄSKYLÄ-SEURAN KOTISEUTULAUANTAI 7.10.2023 Jyväskylän kaupungin pääkirjastolla klo 11-15. Vapaa pääsy! Mikä on sinun kotiseutusi? Asuinalue, kylä? Synnyinseutu? Muu tärkeä paikka? Mielenmaisema tai murre? Kuuluminen johonkin ryhmään?
KESKUSTELUA KAUPUNGIN KULTTUURIYMPÄRISTÖISTÄ
Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä-Seura ja Alvar Aalto -seura järjestävät kolmen keskustelutilaisuuden sarjan Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteessä. Keskusteluissa käsitellään ajankohtaisia Jyväskylän kaupungin kulttuuriympäristöihin liittyviä aiheita kuten kansalaisosallisuutta, kulttuuriperintöpolitiikkaa ja kaavoittamista.
Valtakunnallinen kotiseututyön ansiomitali myönnettiin Jyväskylä-Seuran puheenjohtaja Helinä Mäenpäälle
Suomen Kotiseutuliitto on luovuttanut korkeimman tunnustuksen osoituksensa, kotiseututyön ansiomitalin, yhdeksälle eri puolilla Suomea ansioituneelle kotiseutuihmiselle. Mitalin saivat Asko Hankilanoja Pieksämäeltä, Raija Ikonen Leppävirralta, Helinä Mäenpää
Korpilahden Pohjoisten Kylien rikkaudet ja rakkaudet
Tervetuloa kotiseuturetkelle keskelle Jyväskylää, silti melko tuntemattomiin maisemiin tiistaina 5.9.2023 Jyväskylä-Seuran kotiseuturetki lähtee Jyväskylän Matkakeskuksesta 5.9. Klo 16.45 ja paluu noin klo 20.30 Jyväskylän Liikenteen linja-autolla.
Katso viiden veistoksen opastettu video tai kulje kierros Jyväskylässä
Jyväskylä-Seura täytti 70 vuotta 17.5.2023. Juhlavuoden kunniaksi seura tallensi viiden veistoksen tarinan. Jyväskylä-Seura on veistoshankkeillaan tukenut kulttuuria, vahvistanut kulttuurikaupungin identiteettiä ja elävöittänyt kaupungin ilmettä. Veistokset
Jyväskylä-Seuran 70-vuotisjuhlan tunnelmia
Vieraat tekivät jälleen juhlan!
Jyväskylä-Seura ry on perustettu 17.5.1953. 70-vuotisjuhlavuosi on ollut täynnä monenlaisia tapahtumia Jyväskylä-kuvion kilpailusta todella suosittuihin Kylä tutuksi -keskustelutilaisuuksiin.
Juhlavuotta haluttiin juhlistaa varsinaisena perustamispäivänä yhdessä vuosikymmentä aikana toiminnassa olla aktiivisten henkilöiden ja Jyväskylä-seuran palkinnonsaajien sekä tärkeimpien yhteistyökumppaneiden kanssa.
Jyväskylä-Seura täytti 70 vuotta 17.5.2023
Vuoden 2023 palkinnon vastaanottivat 17.5. seuran 70-vuotisjuhlan kutsuvierastilaisuudessa Ravintola Vesilinnassa Jyväskylän yliopiston avoimen tiedon keskuksen johtaja Pekka Olsbo ja kulttuuri- ja luonnonperintöpalveluiden päällikkö Pirjo Vuorinen.
Varaa paikkasi 30.5. järjestettäville iltakävelyille Seminaarinrinteen ja Älylän puutarhakaupuginosaan viimeistään 30.5. klo 16:00
Jyväskylä-Seura ja Jyväskylän yliopiston tiedemuseo järjestävät 30.5. klo 18 alkaen kolme pääsymaksutonta iltakävelyä Seminaarinrinteen ja Älylän puutarhakaupunginosaan. Ilmoittaudu mukaan 30.5. klo 16 mennessä.
Jyväskylä-Seuran veistoskierros
Seura on vuosien aikana toteuttanut viisi veistoshanketta yhteistyössä eri toimijoiden ja yritysten kanssa. Veistokset sijaitsevat ulkotiloissa ja ovat kaikkien nähtävillä. Näin seura on edistänyt ja tukenut kaupungin sivistys- ja taidetoimintaa. Jyväskylä-Seuran täyttäessä 70 vuotta on aika tarkastella näitä veistoksia ja henkilöitä, joille teokset on omistettu.
Jyväskylä-Seuran historiaa ja toimintaa 1953-2003
Jyväskylä-Seuran 70-vuotisjuhlavuonna on julkaistu digitoitu 50-vuotishistoriikki vuodelta 2003. Kotiseututyöstä Jyväskylässä on kirjoittanut Arja Kohvakka-Viinanen. JYX – Kotiseututyö Jyväskylässä : Jyväskylä-seuran historiaa ja toimintaa : Jyväskylä-seura 1953-2003