Jyväskylä-Seura on Jyväskylän kotiseutuyhdistys. Seuran tavoitteena on toimia aktiivisesti ajassa ja kehittää Jyväskylää seutuna, jossa asukkaat viihtyvät ja josta historian eri kerrostumat muodostavat monimuotoisen elinympäristön. Kuinka hyvin sinä tunnet oman asuinalueesi? Mitä toivoisit sen tulevaisuudelta?
Haluamme toimintamme kautta lisätä jyväskyläläisten tietoa ja tuntemusta kotiseudustaan ja sen historiasta. Järjestämme vuosittain kiinnostavia ja monipuolisia paikallista historiaa, ympäristöä ja kaupunkisuunnittelua käsitteleviä tilaisuuksia yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa. Myös keväisin toteutettavat kotiseuturetket Jyväskylän lähiympäristöön tarjoavat mahdollisuuden tutustua kotikaupungin moninaisiin alueisiin.
Kuluvan vuoden suuntaviivoja

Vuosi 2012 on Jyväskylä-Seuran 59. toimintavuosi. Seuran tavoitteena on tuoda esiin kotiseututyön ja kotiseutuhengen merkitystä ja pyrkiä omalta osaltaan lisäämään yhteistyötä eri yhdistysten ja järjestöjen kesken. Vuonna 2012 tulee myös kuluneeksi 175 vuotta Jyväskylän kaupungin perustamisesta. Kaupungin juhlavuosi tulee osaltaan näkymään seuran toiminnassa.
Tiedot tulevista tapahtumista päivitetään etusivun ajankohtaisiin.
Oikealla Jyväskylä-Seuran logo. Lehväseppeleen ympäröimät Merkuriuksen sauva ja perämela ovat Jyväskylän ensimmäisestä virallisesta vaakunasta vuodelta 1838. Logon ovat suunnitelleet Erkki Fredrikson ja Jussi Jäppinen.